Arvo johtaminen – terveen organisaation toimintaperiaatteet menevät yksilöedellä

Olen toisinaan eli usein keskustellut johtajien ja esimiesten kanssa huomaten, että aika pitkälle odotetaan motivaatio olisi automaattista, sisäsyntyistä. Toisinaan arvot, joita on kirjailtu eivät näy arjessa, hyvä kun tiedetään eikä asiakas koe, näe, kuule johdon määrittelemiä arvoja. Mitähän siis pitäisi tehdä? Onko tämä vielä sitä tehtävä johtamistä, määräämistä, käskyttämistä? 

Olemme ihmisiä. Toisille motivaatio on sisäsyntyistä ja toisille ei. Toisilla motivaatiot ovat korkeita toisilla ei. Toiset syttyvät sisältäpäin, toiset tarvitsevat sytyttäjän. Lisäksi meillä on päiviä, aikakausia ties mitä, jolloin esimiehen tehtävä on organisaatiossa ylläpitää työmotivaatiota erityisesti haastavissa tilanteissa. Noh saatoin heittää haasteen monelle, joten ottakaapa koppi. Haasteellisinta esihenkilöille se on silloin kuin alalaisen sisäiset motivaatiot ja arvot eivät ole tiedossa, vaan ne ovat uskomuksia. Uskomuksia johtamalla menään metsään ja lujaa pahimmillaan rumaa jälkeä. Ovi käy ja väki vaihtuu, tuloksenteko takkuaa ja vaikka prosessit ovat huippuun hiotut, ne ei vain toimi.

Johtajan tulisi olla ihmissuuntautunut ja osoittaa herkkyyttä alaisten tunteita ja ideoita kohtaan. Empatia on parasta mitä johtajalla voi olla ja kehittynyt johtaja hallitsee oman empatiansa. Muutos orientoitunut johtaja luo parhaat edellytykset onnistumiset muutokselle, olipa muutos kasvua tai mitä vain. Muutos on tullut tänä päivänä jäädäkseen.

Ajatellaanpa vaikka ihan sanaa Arvostaminen, mitä se tarkoittaa työyhteisöä johtaessa?

  • henkilöstön vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuden suominen
  • organisaaton muutosten hallittu toteuttaminen, yksilöitä kuunnellen ja tukien
  • oppimisen mahdollisuus, ja tarjonta mielekkäästi sopiviin aikaikkunoihin – Itsensä kehittäminen
  • työterveydestä huolehtiminen ja stressin hallinta, work life balancen tukeminen
  • erilaisuuden hyödyntäminen organisaatiossa
  • työn ja muun elämän yhteensovittaminen

Työn tavoitteiden ja sääntöjen tulee olla selkeitä ja niitä pitää pystyä perustelemaan ja tarvittaessa muuttamaan. Toisinaan kun sääntöä ei voi muuttaa, rikkoa tai poiketa, tulee työntekijän ymmärtää johtajan toimesta miksi näin.

Esihenkilön tulee varmistaa nämä, oli alaisten lukumäärä mikä tahansa. Yksilölliset persoonat huomioiden sekä näiden erilaisuus arvona.

Kaikille tulee olla selkeää organisaation perustehtävä, yhteinen ja yksilöllinen tavoite. Sekä ymmärrys tavoitteesta, miksi jotta työn merkityksellisyys voi lisääntyä.

Organisaation tulee toimia oikeudenmukaisesti.

Johtaminen tulee olla lisäksi osallistuttavaa, henkilöstön motivaation ja sitouttamisen takaamiseksi.

Osaavat ja perehdytyt ihmiset osaavat kyllä tehtävänsä, ovat jopa parhaita kehittäjiä, kun tulevat vain kuulluksi ja saavat kehittää. Hyvä esimies tunnistaa johtamisen salaisuuden coaching otteilla ja saa yksilöt ylittämään itsensä puhumattakaan motivaatioiden kautta johtamisesta. Aikamoisia lupauksia, mutta ne ovat lunastettavissa. Jatketaanko keskustelua?

Valmennukset – Business Coaching

 

 

Yhteystiedot

Motivaatiovalmennus