Miten minusta tuli ketogeenisen / VHH ruokavalion suosija? Tarina on pitkä – varoituksen sana

Olen koko ikäni kärsinyt lukuisista ruoka-aine allergioista. Omena ja porkkana ovat kiidättäneet minut lapsena sairaalaan asti.  Kouluissa ei 70-luvulla ymmärretty ollenkaan ruoka-aine allergioita, joten aloin pelkäämään erilaisia ruoka-aineita.  Näitä ja lukuisia muita koivun ristiallergia ruoka-aineita olen välttänyt koko ikäni. Pelkkä haju voi joskus saada aikaan tunteen allergiaoireesta. Tutustuttuani tunneälyyn, ymmärsin että haju on vain muisto, oire voi olla psykosomaattinen. Silti en uskaltanut leikkiä näillä.

Näin ollen ruokavaliostani puuttui merkittävä osa terveellisiä ainesosia silloisen ruoka-aine ympyrän mukaisesti. Kuten huomata saattaa yllä olevasta kuvasta siihen aikaan, viljat ja tärkkelyspitoiset olivat merkittävässä roolissa suosituksia.

80 – luvun lopussa innostuin kuntosalista, fitness meiningistä ja ruokavalioni oli valkoinen. Ei rasvaa, kaikki rasvatonta. Valkoiset viljat hävisivät ruokavaliosta paitsi täysjyvä riisi. Kun minusta tuli ensimmäisen kerran äiti 1995, liikunta jäi melko lailla minimiin, ruokavalio jäi ennalleen. Raskauden aikana lihoin tuhdiksi ja olinkin loppuajan sairaalassa raskausmyrkytys epäilyn vuoksi. Sairaalassa tosin laihduin, vaikka söin koko ajan ja sisältö muuta kuin olisin itse itselleni suonut. Allergiat lisääntyivät aina mansikkaan asti, kuulemma johtui raskauden aiheuttamista hormonaalisista muutoksista. Kilpirauhaseni lähti jonkin ajan päästä esikoisen ollessa n 1v, kiitoon ja laihduin riisitautisen tasolle, sittemmin minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja paisuin pulleroksi, sain lääkityksen. Lääkityksen lopetin jokunen vuosi sitten kun aloin perehtymään itse näihin asioihin, jonka laukaisi korkea maksa-arvo, se tasoa alkoholistien luku. Taisin myös lopettaa lääkärissä käynnin, en ainakaan kovin helposti mennyt koska aina tivattiin alkoholinkäyttöä ja olin miltei absolutisti.

Tuolloin meillä elettiin vanhan mallin mukaan terveellisesti, ruokavalio ei nyt ollut kovin valkoinen, mutta itselläni oli ongelma, syömishäiriö. En syönyt. En syönyt koska pelkäsin, lihon. Valkoinen vilja ei kuulunut kuin satunnaisesti ruokavalioon tuolloinkaan. Keliakia vasta- aineita oli mitattu koko ikäni, jolloin olin 40v kieppeillä. Kukaan ei ollut muistanut sanoa, älä vältä koska vääristää tuloksia…Tulokset oli aina ”hiukan koholla”. Ei aihetta jatko tutkimuksiin ja minä vain paisuin. Perheen allergioita lukuun ottamatta meillä oli melko samanlainen ruokavalio lasten kanssa, kurinalainen, paitsi minulla ruokailu ei ollut säännöllistä. Olinhan unohtanut ruuhkavuosina itseni ja oli helppo jättää syömättä lihomisen pelossa. Kärsin myös merkittävistä nukahtamisvaikeuksista, siitä asti, kun jäin yksin lasteni kanssa heidän ollessaan 1. ja 4.vuotiaita. Minulla ei ollut myöskään mitään ns. rentoutumis- ja lepoaikoja itselleni. Liikuntani oli tanssi, jota harrastin useita tunteja viikossa, myöhemmin tämä vaihtui äiti jääkiekkoon lasten kannustamana. Kävin myös kuntosalilla, lenkkeilin säännöllisesti ja myöhemmin innostuin pilateksestä. Lihoin vain ja painon kanssa oli haastetta. Työni oli hektistä ja istumatyötä päätteellä, palavereissa ja autolla ajoa.

Sittemmin minusta tuli tapaturma-altis, väsyneenä, liian vähän syöneenä kaaduin jääkiekkopelissä oman jalkani päälle siten että räätälinlihas repesi. Monen vuoden kipuilun jälkeen jääkiekko harrastus jäi siihen, vasen laituri ei päässyt enää riittävästi kyykkyyn. Hetken perästä tipuin katolta…. kaikki liikunta myös kävelylenkit jäivät kolmeksi vuodeksi, ei tullut mitään. Ei sitten yhtään mitään.

Katolta tiputtuani (3metrin lantiokorkeudesta, suoraan betonille) vyötärönympärys levisi hetkessä reilu  20 cm. Kotona olin viikkoja täysin poikieni armoilla ja liikuteltavissa. Esikoisen lakkiaiset lähestyivät 2014. Olin juuri ennen tippumista leiponut vehnäpullaa 10 v tauon jälkeen, valmiiksi lakkiaisiin. Syötyäni minipullan, siinä sohvalla liikkumattomana istuen, turposin niin että pelotti. Se hetki muutti elämäni suhteessa viljoihin. Toki olin täynnä Buranaa ja Panadolia maksimimäärin, oikein maksaystävällistä settiä. Mitähän maksa-arvoni mahtoivat tuona vuonna olla, koska näitä herkkuja popsin kiitettävästi useamman vuoden. Totta kai kiloja kertyi. Olin valokuvissa jotenkin nesteytetty ja levollisen kaunispiirteinen. Vasta jälkikäteen osasin katsoa totuutta silmiin, järkyttävä turvotus! En siis ollut lihonut vaan olin turvonnut.

Tuolloin luulin ruokavalioni oli terveellinen. Söin allergian rajoissa hedelmiä, marjat olivat intohimoni, proteiinia vedin purkista ja kaikista välipaloista, joissa vain luki proteiini. Salaatit olivat jokapäiväisiä, rasvat kiellettyjen listalla, hain tasapainoa, yritin syödä säännöllisesti ja miltei onnistuin siinä. Riisi ja peruna oli vahvasti lautasella samoin kuin raejuusto keitoissa, ihan kaikessa. Superfoodit kuuluivat aamupaloihin, milloin Goiji marjat ja spirulinat olivat arkipäivää jo ennen kuin rantautuvat enemmän markkinoille. Päivittäiset kalorini eivät silti päätä huimanneet. Herkut eli sipsit ja suklaa, juustolautaset kuuluivat miltei jokaiseen viikonloppuun lasteni kanssa, mutta maltillisesti. Aloin siis tutkia asiaa omatoimisesti monilta osin. Olin ollut ketogeenisillä pussi keitoilla viikkokausia, mutten laihtunut!!! Olin väsähtänyt myös, energiat eivät riittäneet siihen mitä piti. Aloin tutkia asiaa monelta kantilta tuolloin 2014 keväästä alkaen, tiputtuani katolta. Jätin leivät ja näkyvän viljan pois. Yllätys, aloin vahingossa laihtumaan. En tuolloin ollut varma mistä se johtui. Paino niinkään ei merkittävästi tippunut mutta kutistuin, turvotus pöhö alkoivat häviämään.

Tippumisen jälkeen kroppa ei siis kestänyt lenkkejä, koska minua huimasi. Parin vuoden jälkeen vasta annoin tutun ortopedisen osteopaatin aloittamaan hoitoni. Minua ei saanut edes hieroa, en antanut koskea itseeni. Pelkäsin hajoan tippumiseni jälkeen. Se oli ihan kamalaa. Voin kuitenkin jo paremmin koska olin jättänyt viljoja pois, mutten 100%. Ortopedinen Osteopaatti Poikonen kyllä osasi hommansa. Muutama vuosi säännöllistä hoitoa, sitten kun annoin yliptäätään itseäni hoitaa ja taas mennään ja liikutaan. Ihan mahtavaa!

Sittemmin kohtasin ihanan työterveyslääkärin, joka pureutui maksa-arvoihin, tulloin Gamma GT huiteli 100 tienoilla vaihdellen alle ja hiukan yli. Söin särkylääkkeitä satunnaisesti. Kilpirauhas- lääkkeet olin lopettanut, kun olin alkanut vain juomaan vettä ja kiihdyttämään siten aineen vaihduntaani, sekä syömällä, joka oli lihavuuspelkoiselle vaikeaa. Halusin luomuksi ja puhtaaksi, olla terve. Tarinani kerrottuani hän otti minusta Gluteiini geeni kokeen, todeten olen pelastanut maksakirroosi tapauksen puhtaasti Gluteiinittomalla ruokavaliolla koska hänellä oli tämä geeni. Harmikseni minulla vaihtui myös juuri työpaikka, joten yhteistyömme päättyi huonoon hetkeen, mutta sain tuloksen. Minulla oli tämä geeni. Seuraava lääkäri tuumasi, ettei tällä ole mitään tekemistä aiheen kanssa.  Jäin yksin. En antanut periksi vaan tutkimusmatkani jatkui ruokavalion vaikutuksista omaan testilaboratooriooni keho kuntoon ja aloitanpa laihduttamisen sijaan maksasta. Siitä voit lukea lisää, ohjeita Maksa kuntoon, blogista.

 

Kun aloin samaan liikuntaa takasin elämääni, en tietenkään osannut enää liikkua oikein, kun se oli asenteella ”kaikki tai ei mitään” lisäksi ikää oli tullut keski-iän fysiologisine muutoksineen. Kriisihän se oli. Fysioterapeutilta hain ohjeita ja usko tai älä, olin järkyttynyt. Mun liikunta alkoi makaamalla selällään, jalat 90asteen kulmassa, päivittäisillä 45min hengitysharjoituksilla. Kyllä otti koville, onko tämä muka jotain liikuntaa. Siitä asti Hengitysharjoitukset ovat kuuluneet arkeeni, toki ovat kehittyneet ja muuttuneet. Jos et ole kokeillut, suosittelen. Kun otin tähän mukaan meditaatiot hämmästyin kuinka kroppani alkoi hikoilemaan. Mitä kovempi stressi tai väsymys, sitä enemmän hikoilin meditoidessa, hengitysharjoituksissa. Olin koukussa.

Lihaskrampit jatkuivat, kohtasin aivan mahtavan luontaistuote asiantuntijan, Mistelin Tarjan, joka ohjasi minulle mixin: Joka aamu ennen kuin suuhusi laitat mitään, ota vesi lasi, lämmintä vähintään huoneen lämpöistä vettä. Laitan lasin iltaisin hapettumaan ja jos flunssaa pukkaa aamulla lämmitän vettä hiukan. Lisään sitruunaa, aluksi vähän koska vatsa ei välttämättä tykkää. Voi tulla närästysoireita, mutta ne menevät kyllä ohi tottuessaan. Nykyisin laitan sitruunaa fiiliksen mukaan ruokalusikallisesta puolikkaan sitruunan mehuun. Sitten suuri salaisuus. SUOLA! Lisää veteen suolaa!!! eikä mitä vain suolaa vaan sellaista aitoa, jossa on kaikki mineraalit tallessa. Puhdistamatonta. Itse käytän Atlantiksen merisuolaa. Suolaa laitan helteillä ja lihasjumien aikaan enemmän, muulloin niukemmin, kun opin kuuntelemaan kehoani. Tiedättekö mitä tapahtui? Jonkin ajan päästä havahduin, ettei meille ostettu enää sipsejä viikonloppuun ja kaikenlainen suolaisen mieliteot (jotka olivat suurin paheeni) katosivat. Nykyisin lisään suolaa, jos mieli alkaa tehdä suolaista pasteijaa tai sipsejä tms. Minulla on ollut aina matalat suolat verikokeissa, ohje ollut ota yksi suolakurkkupala. Noh ei se taida riittää. Lisäksi olen kärsinyt kohonneista verenpaineista niin suola on ollut kiellettyjen listalla. Nyt olen kuitenkin tilanteessa verenpaineeni alkavat olla aika lailla normaalit, lisättyäni suolankäyttöä, rutkasti mutta ei mitä vain suolaa. Tuolloin en ollut vielä ketogeenisen ruokavalion kannattaja ja luulin, ruokavalioni oli VHH ymmärtämättä, ettei se ollut sitä, onneksi se oli kyllä melko puhdas. Lisäarvona sain keinon jolla saan lihasjumit auki. Suolatesti usein kertonut, että suolat ovat liian vähäiset ja siksi jumittaa. Pikkaisen suolaa (puhdistamatonta ) kielelle ja ruokiin sekä veteen ja taas mennään!

Nämä seikat saivat minut tutustumaan maksan hyvinvointiin eri lähteistä, sittemmin säikähtelin syöpäasioita ja otin nämä työn alle samalla. Kesäkuussa 2019 muutama ystäväni lähtivät ketogeeniselle ruokavaliolle. Nauroin, en usko tuohon, en aikanaan itse laihtunut ollenkaan sain vain kroppani sekaisin. Mutta kun näin ne ohjeet, sellaiset, jossa ei mielin määrin syöty juustoja, mielikuvani mukaan vääriä kovia rasvoja ja ruokavalio oli hyvin lähellä omaani, paitsi ne rasvat, joihin olin ollut totaali kieltäytyjä, päätin kokeilla…. Olin 5 vko ketoilussa mukana kurinalaisesti. Se oli helppoa, laihduin 6,5kg. Päässäni jyskytti kuitenkin maksa – arvot ja ruoka- aineet, jotka koin tärkeäksi, joten siirryin VHH puolelle.  Voin hyvin, jatkan tällä tiellä, kunnes toisin todistetaan.  

Jännitän hiukan, kun menen pian verikokeisiin, mitä ne sanovat maksojen suhteen, sekä hemoglobiinini, minulla oli ollut myös anemia, anemian rajatapaus olin ollut 15v. Kukaan tohtori ei  ollut koskaan ottanut minulta Ferritiinejä, jotka kumisivat miltei tyhjyyttään, mahtoiko johtua gluteiinista, jää nähtäväksi.

Ai niin , tässä ajassa allergiani ovat vähentyneet ja ruoka-aine allergioista ainakin porkkanan luomuna voin vaikka keitossa nykyisin nauttia huoletta, mutta joka kerta vähän jännitän. Pähkinäallergikko voi nauttia paahdettuja ja käsiteltyjä pistaasi – ja maapähkinöitä!! Manteli, sekään ei ole enää pelkolistalla vaan käytössä jauheena erityisesti sämpylöissä. Kolesterolini on ollut aina ihanteellinen, veriarvoni muutoin kadehdittavat hoitohenkilöstön mukaan. Sokerit joskus olleet hiukan koholla, viime vuosina kolesteroli kivunnut kolmosesta ensin 4 alkavaksi sitten 5 alkavaksi mutta rajoilla ollaan vielä. HDL / LDL suhde siinä ja siinä kohdillaan. Triglyt ilmeisesti hiilarien heittämänä nousseet alarajoista ylärajoille. Jännätään miten ruokavalio muutos on näihin toiminut, kun menen seuraaviin kokeisiini.

Mikäli olet kamppaillut samojen asioiden kanssa, lukaise tutkimusmatkailijan ohjeitani ja reseptejäni lisää, napsi sieltä omasi omaan testilaboratorioosi, koska olen täysin varma, se joka sopii yhdelle ei sovi toiselle. Jokaisen löydettävä oma tasapaino, myös ruokavaliossa.

Oma, pitkä tutkimusmatka oman kropan ja ruokavalion kanssa vastaan yleisiä ohjeita, suosituksia on ollut pitkä ja kivinen.

Vinkkejä löydät lisää kategoriasta Vinkkejä omaan hyvinvointiin. Kirjoitin tämän pitkän blogin ainoastaan ja vain siksi, ilosta ja onnesta siihen kuinka ihminen voi tulla onnelliseksi saadakseen ratkaisuja elämänsä haasteisiin. Olen matkan varrella hämmentynyt kuinka moni muu kamppailee näiden samojen asioiden kanssa, joten toivon, sun polku olisi helpompi.

Jos haluat itse tutustua ketogeeniseen ruokavalioon, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Parhaiten pääset sisään ottamalla alkuun jonkin KetoKick start, FitFarm ketokickstart tyyppisen aloituksen. Netti on täynnä tästä tietoa, mutta myös väärää tietoa, oikotietä onneen kun ei ole. Facebook ryhmiä myös lukuisiä. Itse ajattelin tämä olkoon tosiaan Ihmiskoe Birgitalle, ja juu, hyvä sellainen ollutkin.

#Birgitta p.s. itse tuloksista myöhemmin…..

9.4.2021 Tulokset…. Jäätävä positiivinen vaikutus kaikkiin arvoihin, myös tuo maksa. Ferritiinien kanssa saan tosin olla tarkka. Ne olivat olleet taannoin tasoa 6 ja 12, joten kiitos naisten oikkujen, saan napsia rautaa sen 200mg vuorokaudessa niin kauan kuin naiselliset systeemini toimivat. Havainto sekin, gluteiini ja stressi veivät hetkessä ferrit tasolle 10 tasolta 30. Tänään ne ovat ilokseni 40, mutta vielä on matkaa naisten suositukseen 80–100. Ei siis ihme, että kroppa on oikutellut. Maksa on selkeästi gluteiini ja stressi herkkä, kun muut on kunnossa, joten tästä lähtien olen todella gluteiiniton ja stressitön!

Ketoilu… tuli pikku breikki, luulin menee jo rutiinilla, vaan yllätti stressin, muuton ja koronan keskellä joten kiltisti ruotuun. Ihmiskokeena onnistuntu ja toimiva. Vaatii vain pitkäjänteisyyttä. Hiilarittomuus toki ei sovi kaikille, mutta puhdas ruoka sopii. Kannustankin sinua testaamaan juuri sinulle sopivaa ruokavaliota. Terkuin kohta ex allergikkokin!

09/2022

Kuulkaas, tässä on välissä sorruttu tavalliseen ruokavalioon.. VHH lipsumisilla, muttei se ole ollut pahaa. Ainut vain että todettu ettei sokeri ja viljat sovi minulle. Tämän matkan aikana toistuvasti palaan miltei ketoon, vhh 50-80g päivässä ja juon nestettä 2-3l pv. Kroppa kestää näköjään kaiken muun sooloilun muttei gluteiinia. Se tuppaa lisäämään painoa, väsymystä ja syömään ferritiinit jotka nostettiin 40, mutta sitten taas ollaan seillä 10 tietämissä. Ei muuta kuin rautaa lisää, tupalana 200-400mg päivässä ja naisellinen toiminta pitää lopettaa. Tätä ruokavaliota pääsääntöisesti ylläpitäneenä ja maksaystävällistä ruokaa syöden : Maksa – arvot vaikka runsaasti syön vitamiineja alkaa olla lähellä täydellisyyttä ( GT ) muuta olleetkin. Paino tekemättä mitään -10kg, koska matalilla ferritiineillä ei kannata urheilla, ainkaan rankasti johon itse olen tottunut. Tilalle kävely ja jooga. 

Mitä opimme? Maksa kuntoon, kuunte itseäsi. Jos olet viljaherkkä lopeta. Tarkista ferrit ja muotoile sulle sopiva ruokavalio ja liikunta voidaksesi hyvin.

Haluatko autan sinua?

Ota yhteyttä – Tutustu Life Coach palveluuni

 

 

Privacy Preference Center