Vähän vitamiineista työelämässä.

Kuopukseni kanssa, kun tässä juhannuksena kävimme tuoreen alikersantin kanssa tekemässä rappureenin, Pispalan portaissa tietenkin ja minä rapakuntoisena huolissani aerobisesta kunnosta…. Noh Pitihän sitä huomiota saada onnellisena hyvin menneestä suorituksesta, kysyin Nuutilta. ”Noh, mitä miltä, eikö mennyt ihan kuitenkin, yllätyin itse” Tuore alikersantti tuumasi: ” Ihan hyvä joo, mutta liika kehuminen pysäyttää kehittymisen” Kyllä voin kertoa, jäin suu auki ja repesin nauruun.

Kyseessä siis Warrin vitamiinimalli – työn vitamiinit. Kun näitä pohtii voi osua itselle oikein hyvin ja vinkki vaikka esimiehelle, miksei alaiselle, jos huomaa saavansa yliannostusta tai kokee puutetta. Sitähän se vuorovaikutus on:

Eli

Warrin vitamiinimalli:

Tämä kuvaa työn piirteitä ja hyvinvoinnin välisiä suhteista.

Aluksi vitamiinien nauttiminen saa aikaan myönteisiä näkemyksiä, ”terveysvaikutuksia” mutta tietyn käyttömäärän jälkeen niiden nauttiminen ei tuota lisävaikutusta tai vaikutus voi olla jopa kielteinen.

Vitamiineja on yhdeksän eli 10.

  1. työn itsenäisyys
  2. työn vaatimukset
  3. sosiaalinen tuki
  4. taitojen käyttö
  5. työtehtävien monipuolisuus
  6. palaute työstä.

Näillä kuudella yllä kuvatulla vitamiinilla on rajansa, yksilöittäin, jolloin vitamiinin annostelu aiheuttaa kielteisen vaikutuksen.

  • palkka
  • turvallisuus
  • arvostus
  • esimiehen tuki

Näillä neljällä viimeisellä ei ole havaittu negatiivista vaikutusta työhän suurinakaan annoksina. Suoranaisia C- Vitamiineja!

Vitamiinit vaikuttavat tunneperäisiin seikkoihin työssä ravitsevasti ja erinomainen lääke työuupuneelle tai stressaantuneelle. Ja ihan ensimmäisiin työpäiviin, vieläkö muistat ne?

Meillä on nykyisin kaikenlaisia antioksidanttiklinikoita, mitä jos töissä alatkin miettimään Warrin vitamiini esimerin kautta työtäsi. Rohkeasti vain tuomaan töissä esimiehelle toivetta ja jos ole esimies kiinnitä näihin huomioita. Hyviä kysymyksiä esimerkiksi kehityskeskusteluihin, jotta löydät kunkin yksilön vitamiinitarpeet.

Onko teillä Warrin vitamiinit kunnossa, tasapainossa vai haluatteko tarkistaa tämän yhteistyössä Worklife Coaching kanssa? Ehkä pelisääntöjä miten turvata että ne olisi nyt ja tulevassa tasapainossa. Mitäs sanotte?

Alla linkki palveluun, johon tämä osuisi, josta teille se rakennetaan sekä yhteystiedot. Innolla jään odottamaan keskustelua, voisinko olla avuksi ja milloin?

http://www.birgittan.fi/business-coaching/

 

http://www.birgittan.fi/yhteystiedot/


Kommentit

5 vastausta artikkeliin “Warrin vitamiinit työelämässä”

  1. Thank you for your sharing. I am worried that I lack creative ideas. It is your article that makes me full of hope. Thank you. But, I have a question, can you help me?

  2. I just wanted to express my gratitude for the valuable insights you provide through your blog Your expertise shines through in every word, and I’m grateful for the opportunity to learn from you

  3. First off I want to say terrific blog! I hada quick question in which I’d like to ask if you don’t mindI was curious to know how you center yourself and clear your thoughts before writingI’ve had difficulty clearing my mind in getting my ideas outthere I truly do take pleasure in writing but it just seems likethe first 10 to 15 minutes are usually lost just trying to figure out how to begin Any suggestions or hints?Appreciate it!

  4. priligy equivalent According To A Study Revealed In The Journal Of The American College Of Nutrition, Participants Who Ate Just 5 Grams Of Pectin Experienced Extra Satiety Because Ghee Is A Saturated Fat, This Is Not A Food That Must Be Eaten Willy Nilly But Richards Says That If You Stick With A Half To 1 Tablespoon Serving Dimension, Incorporating Ghee Can Help Hold You Feeling Full For Longer We Recommend That You Just Eat As Many Keto Friendly Vegetables As You Want While Staying Within Your Day By Day Carbohydrate Target For Many Individuals, This Shall Be About Two Servings Per Day, However Quite A Lot Of Individual Variation Exists

  5. I don’t think the title of your article matches the content lol. Just kidding, mainly because I had some doubts after reading the article.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Privacy Preference Center