Sijoittaminen – Hyvinvointi

Avaan tässä mitä kaikkea sijoittaminen on ja mitä hyötyä siitä on sinulle:

Nykyisin puhutaan paljon sijoittamisesta, vaurastumisesta, taloudellisesta riippumattomuudesta. Jopa niin paljon että toiset suorastaan pakenevat jo aihetta. Liika on liikaa, eli varsin ymmärrettävää. Entä ne ihmiset, jotka eivät voi syystä tai toisesta sijoittaa taloudellisesti? Näitäkin ihmisiä on ja paljon. Mutta näille ihmisille haluan sanoa. Mikään olotila ei ole pysyvä, eikä sijoitus aina ole rahallista.

Opiskelu, tutkintoon tähtäävä, ammatillinen koulutus tai sen täydentäminen on aina sijoitus itseensä, uraansa ja tulevaisuuteensa. Tuolloin tuotto tulee oman työn kautta takautuvasti. Mitä enemmän opiskelet sitä turvatumpi, tulee olemaan työelämäsi ja työttömyysriskisi urasi aikana tutkitusti pienenee. Kun yrityksissä menee heikon suhdanteen aikana huonommin, panostetaan juurikin korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin, pääsääntöisesti.

Opiskelu, itseensä sijoittaminen voi olla myös oma – ehtoista, erilaisten pätevyyksien hankkimista, sertifioitumista tai muutoin opintopisteiden keräämistä. Myös oman alan kirjallisuuden ja muun oppimisen hyödyntäminen on itseensä sijoittamista ammatillisesti. Muista tämä ja huomioi tämä, kun haet esim. töitä.

Hyvinvointi, terveys, itseensä sijoittaminen. Kun sijoitat heti itseesi, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sijoitat terveeseen tulevaisuuteen. Jos tiukkana aikana säästät tai joudut säästämään terveellisestä ruuasta, sairastuminen vasta kalliiksi tulee, ja se hiipii yleensä jälkikäteen. Samoin sosiaaliset suhteet panosta näihin kivijalkoihin sekä omaan liikuntaan, pidä itsestäsi huolta. Nämä kaikki ovat sijoittamista itseesi ja hyvinvointiin ja pitkällä juoksulla tuovat taloudellista säästöä.

Sijoittaminen raha… kuten puhun hyvinvoinnista, puhun myös taloudesta. Kun taloutesi, olkoon kuinka sekaisin vain, sekamelska hallinnassa voit paremmin. Tähän voit tutustua Talouden ABC blogissani.

Ei kannata miettiä paljon sijoittamisia rahalla ennen kuin perusasiat ovat kunnossa. Jos siellä on jotain asioita, joita pitäisi korjata, tee se ensin. Täältä saat vinkit, miten, ja samalla myös ensimmäiset sijoittamisen vinkit.

Tulevaisuudessa on kuitenkin tiedossat, yöelämä tulee vahvasti digitalisoitumaan, pirstaloitumaan ja globalisoitumaan. Meiltä häviää lukuisia ammatteja, samalla tulee uusia. Valitettavasti kaikki ei tapahdu vain heti. Täytyy olla hereillä. Eläkejärjestelmämme on vaarassa samoin kuin hyvinvointivaltio. Jos kukaan ei tätä sinulle ole kertonut, ikävää jos tuotan yllätyksen.

Eli säästäminen on todella tärkeää. Pankkitilillä rahaa ei kannata pitää, saat nykyisin n 1 % tuoton, ja vain hetki sitten et yhtään. Monet suosittelevat pankkitilillä pitäisi olla kahden kuukauden netto palkka. Minulla itsellä tätä ei ole koskaan ollut, pikku hätävara puskuri kuitenkin, päätät itse paljon.

Pankeilta saat loistavaa apua, sijoittamisesta aloitatko rahastoista tai osakkeista. Itse aikanaan aloittelin pienillä summilla rahastoihin, ja ne säästöt pelastivat minut monta kertaa. Siksi suosittelen säästämään ja jos se on mahdotonta, säästä edes vähän. Aloita jostakin.  Jos olet tilanteessa et voi säästää. Voit, 20 € / kk voi säästää, jos on minkäänlaista tuloa aikuisella. Se on hyvä alku ja lupaan, kun kerran pelastut sillä, säästät pian enemmän ja enemmän. Sitten sinulle käy niin että kun säästöjä karttuu, niitä ei halua millään käyttää? Usko pois, niin käy.

Talouden hallinnan ABC, jos otat käyttöön, oivallat kyllä elämästäsi kohtia, että pystyt tähän. Tulee asettaa tavoitteita, sitoutua ja mennä niitä kohti. Onnistut varmasti!

Korkoa korolle ilmiö on vanha, fysiikkanero Albert Einstein käsialaa ja pankit elävät sillä sekä muut luottolaitokset. Hehän ovat menestyjiä. Miksi sinä et voisi olla. Tiesitkö muuten, että vedonlyönti ja uhkapeli synnytti vakuutusyhtiöt ja vasta sitten tuli meidän aikaiset pankkimme?

Googlettamalla Korkoa Korolle löydät vaikka mitä, myös erilaisia laskureita, joilla asia konkretisoituu. Isommalla rahalla isompi tuotto, rikkaat rikastuu. Köyhät köyhtyy, vain jos haluaa. Mä oon sitä mieltä tuo on uskomus, jonka sinä voit kääntää vaikka heti. Aloittamalla Talouden ABC analyysin ohjeiden mukaan, tai tarkistat sen avulla nykytilasi, löydätkö jotain uutta tällä tutkimusmatkalla.

Ohessa muutama säästölaskuri:

https://www.omasp.fi/fi/saastaminen-ja-sijoittaminen/saastamisen-laskuri

https://www.s-pankki.fi/fi/saastaminen-ja-sijoittaminen/saastolaskuri/

Muutama korkoa korolle laskuri:

Tässä maailmassa puhutaan usein suuremmissa kk eristä ja summista, mutta sä teet just niin kuin sun sydän ja saldo sallii.

On paljon ilmaisia kursseja ja tapahtumia tarjolla sijoittamisesta. Voit valita myös metsä tai asuntosijoittamisen suomesta tai ulkomailla. Joku sijoittaa arvoesineihin tai metalleihin. Sijoitusten kirjo on laaja. Sinä päätät itse.

Tutustu ja aloita elämäsi unelmointi, heti. Älä pelkää unelmoida sillä unelmat kantaa yli vaikeiden aikojen ja tiedätkö, ne jopa toteutuvat, kun niihin uskoo!!

Kaiken takana on säännöllisyys ja systemaattisuus. On aikoja, jolloin et voi säästä sijoituksiin, mutta mitä sitten. Et säästä. Pyri kuitenkin siihen, ettet nostaisi sijoituksiasi, tee vaikka kaksi sijoitustiliä, kun ne vähän kasvavat. Toinen pitkäaikainen toinen hätävara käyttöön.

Mutta muista, aina kun nostat sijoituksiasi, se on pääomatuloa, josta maksat pääomaveroa joka vuonna 2019 on 30%. Ja yli 30 000€ jälkeen 34% Nosto ei kuitenkaan vaikuta kokonaisverotukseesi, joten voit olla huoletta. Verot maksaa taho, jonne olet sijoittanut ja teet noston, joten pääset aika helpolla. Lisäksi saatat pohtia, kuinka nopeasti saat rahasi käyttöön, jos tulee hätä tilanne. Pari päivää ja rahat ovat sinulla, joten voit melko huolettomasti alkaa säästämään ja sijoittamaan, se on toki aina riski, mutta ammattilaiset neuvovat ja itse opit kyllä myös. Virheistä kun ne pysyvät maltillisissa euroissa ja pää kylmänä, opit parhaiten. Kauppalehdellä on myös demo, ainakin ennen ollut, jossa voit harjoitella osakesijoittamista. Harmittaa jos harjoittelu tuottaakin isoa voittoa?

Tärkeä raami on kuitenkin Budjetti ja säästäminen itsessään ja tavoite. Tavoite voi olla tässä vaiheessa määrittelemätön. Tavoitteesi on vain säästää. MAHTAVAA! Ihan sama paljon säästät, tärkeintä säästät joka kuukausi.

Kun sulla on se Budjetti, välillä tulee haasteita vastaan, siinä missä kiusauksiakin. Houkutteleva ostos tulee vastaan kuin tarjottimella. Tässä kohtaa pysähdy hetkeksi miettimään; Miten tämä ostos oikeasti palvelee minua? Jos tavoitteenasi on saavuttaa taloudellinen jopa vapaus, tai muutoin helpottaa itseäni hyvinvointiani, säästämisen ja sijoittamisen kautta? Tuolloin on hyvä muistaa, että turha ostos hidastaa ja vie sinua vain kauemmaksi taloudellisesta vapaudesta tai taloudellisesta tavoitteestasi. Voit tehdä tästä itsellesi, vaikka jonkun konkreettisen muiston, kuten korun, tai tarran puhelimeesi. Muistuttamaan sinua.

Ajatellaan vielä konkreettisen esimerkin kautta: Jos esim. käyt ripsipidennyksien huollossa kerran kuukaudessa, se maksaa sinulle n. 70 euroa. Jos sijoittaisit tämän 70 euroa kuukausittain ja saisit sijoituksellesi 7 % vuosituoton ja sijoittaisit 20 vuoden ajan. Saisit sijoituksellesi tuottoa 20 vuoden ajalta 36 465 euroa. Joten ensi kerran, kun olet ostamassa tuotteita/palveluita, joita et oikeasti tarvitsisi, (tässä casessa), älä mieti, että menettäisit tuon 70 euroa, vaan tuon sijoituksen tuoton, eli 36 465 jolla voisit ostaa, vaikka pienestä kaupungista sijoitusasunnon tai keskiluokan auton käteisellä tai pitää sapattivuoden onhan summa kuitenkin keskiluokan henkilön vuosi brutto palkka!!!

Muista toki olla itsellesi armollinen ja välillä on hyvä itseään myös hemmotella, sitähän varten huvi ja hauskanpito -tili on budjettimalliinkin keksitty! 

Keskity Sijoittamiseen! Sijoita itseesi!

Ohessa rohkaiseva linkki pienistä kuukausisäästämisen seurauksista.

https://www.iltalehti.fi/raha-nyt/a/5be84de4-778c-44bf-b2e3-5ec0fed75236

Korkoa korolle kaava löytyy tästä linkistä: https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000006292579.html


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Sijoittaminen – Hyvinvointi”

  1. Kärkkäinen on yksi MV Lehti:n mainoskumppaneista, mikä herätti paljon keskustelua ja kritiikkiä sen mainosvalinnoista. Yrityksen näkyvä mainostaminen MV Lehti -sivustolla nostatti kysymyksiä vastuullisuudesta ja eettisistä periaatteista.

  2. 16. ”Artikkeli [turvallisesta aseen säilytyksestä kotona](https://mvlehti.org/turvallinen-aseen-sailytys-kotona-asiantuntijan-vinkit-ja-lait/) tarjoaa tärkeää tietoa aseiden omistajille. Turvallisuus kotona alkaa vastuullisesta asenteesta ja oikeanlaisista säilytysratkaisuista, jotka suojelevat sekä ihmisiä että itse aseita.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Privacy Preference Center