Avainsana: Vanhemmuus
-
Kuinka yhdistää työ ja perhe-elämä uupumatta? Ajatuksia esihenkilön ja työntekijän välisiin keskusteluihin
—
kirjoittaja
Ruuhkavuosia eläessä, olipa kyse 1. ruuhkavuosista tai 2. ruuhkasta on työn ja perhe-elämän yhdistäminen usein vaikeaa, haastavaa tai sitten ei. Vaarana on, ettei mahdollisia piileviä uupumustekijöitä huomata. Miltei poikkeuksetta Worklife Balance valmennus nostaa näitä yksilöille esiin ja samalla työkaluja, kuinka korjata tilannetta, tai ainakin miten asian pitäisi olla nousee tietoisuuteen. Tämän postauksen tarkoitus on antaa…
-
Kasvatatko työttömiä? Miten jaksaa kasvattaa kohti tervettä aikuisuutta?
Anteeksi heti alkuun tuo aggressiivinen otsikko, mutta järkytyin itsekin, kun oikeasti luin tästä aiheesta psykologian asiantuntijoiden tutkimuksia. Se että me olemme vanhempia, ei riitä. Meidän tulisi olla tänä päivänä hyvin perillä myös, miten maailma muuttuu, jotta meidän murumme sitten pärjäävät maailmassa. Opiskelu ja kiinnostus eri asioihin. Ei voi olla tärkeämpää kuin antaa aikaasi lapsellesi. Koulutiellä…