Maa-artisokkakeitto, michelin malliin

Maa- Artisokkakeitto, taivallinen makuelämys. Alkupalaksi tai tällä reseptillä ihan tuhti ateria joka hellii kroppaasi ja tukee tärkeitä toiminteita joita me ei nähdä. Maa- Artisokka keittoa voisi kutsuakkin vallan kehon kultaiseksi hoidoksi. Kestää erinomaisesti myös pakastusta annosrasioihin ja maku ei mene piloille vaikka söisit myöhemmin.

Tarvitset:

  • 400g Maa- Artsisokkaa, mieluiten luomuna
  • 0,5 dl vettä
  • 2dl luomukermaa
  • 15g eli pätkä lehtiselleriä
  • ripaus mustapippuria, kurkuman vauhdittajaksi
  • ripaus Atlantiksen merisuolaa
  • kurkumaa, tottakai, maksusimukaan
  • oliiviöljyä

Kuori Artisokat. Jätä yksi artisokka jonka raastat pieniksi lastuiksi odottamaan hetkesi. Pilko Artisokat pieniksi palkoisi ja keitä vedessä. Lisää keitinveteen myös lehtiselleri sekä mausteet. Kypsyy melko nopeasti.

Sillä välin kun Maa – Artisokka kiehuu, Gratinoi koristeet. Eli se yksi Maa-Artisokka. Raasta lastuiksi esim perunan kuorijalla. Laita reilusti oliiviöljyä pannulle ja kuumalla pannulla anna lastujen gratinoitua, älä kuitenkaan polta, koska valmistuvat nopeasti. Nosta talouspaperille kuivumaan. Sammuta kuuman pannun levy. Maista, taivaallisia. Teen näistä itse herkkuhetkiin sipsejä, parhaita mitä ikinä maistanut.

Soseuta sauvasekottimella hiukan jäähtyneet kypsät Maa-Artisokat. Lisää kerma, soseuta mutta älä liikaa että jää kivan pehmeäksi.

Koristele Maa-Artisokka lastuilla ja nauti 🙂

noin 4 annosta.

1 annos:

195 kcal

10,1 hiilihydraatit

1,7g proteiinit

15,7g rasvat

Yhden annoksen hinta n 1,37€