Oman arjen johtaminen

kirjoittaja

in

Työt kutsuvat, lapset menevät kouluun ja kalenteri täyttyy harrastuksista.

Omalla tavallaan ajatus on kiehtova, mutta tuleva kiire voi myös ’hirvittää’.

Miten syksystä selviää mukavasti – alla muutama vinkki.

SUUNNITTELE

On tutkittu, että suunnittelu säästää sekä aikaa, että rahaa.  Sen sijaan, että elät päivä kerrallaan, tee suunnitelmat tulevalle viikoilla ja kuukaudelle etukäteen.

AIKATAULUTA

Aika moni laskee, mitä ehtii tekemään missäkin ajassa ja täyttää kalenterinsa tällä tavoin. Osa onnistuu tässä. Osa ei, sillä monia vaivaa aikaoptimismi ja kuvittelee itsestään liikoja.

Nyrkkisääntö on, että jokaisessa päivässä tulee olla Vähintään 20% joustovaraa. Päivittäin tulee uusia juttuja ja yllätyksiä, jotka eivät ole sinusta kiinni. Tarkkaile minkälaista joustoa sinun kalenterisi tarvitsee ja se ettet jousta yli rajojesi.

MIETI MIKÄ ON TÄRKEÄÄ

Omaa aikataulutusta tärkeämpää on pohtia, mikä on merkityksellistä. Jos aikataulu on ennestään kiireinen, ongelma ei ole to do-listassa, vaan arvoissa. Kirkasta, mikä on elämässäsi oikeasti tärkeää ja mikä ei.

OTA AIKAA ITSELLESI

Sinä olet tärkein, huolehdi itsestäsi. Kun sinä voit hyvin, jaksat palvella muita.  Anna aikaa itsellesi. Harrasta jotain kivaa, mene joogaa, kävele metsässä, lue lempikirjojasi ja nauti vaahtokylvystä.

Jotta tämä muuttuu todeksi, merkkaa se kalenteriisi. Vähintään 2 krt viikossa.
`Jos kuulet sisäisen äänen, joka sanoo: ”sinä et osaa maalata”, jatka kaikin mokomin maalaamista – ja pian se ääni vaikenee. `-Vincent Van Gogh 

 

Toimi aivan kuin sillä, mitä teet, olisi merkitystä. Sillä on. – William James

 

Privacy Preference Center