Mitä minä oikeastaan haluan?

kirjoittaja

in

Tunnistatko mitä haluat?

Viime vuodet ovat olleet suurten muutosten ja sopeutumisen aikaa. Pidit siitä tai et. Elämä ympärillä on ehkä ’pysähtynyt’.
Jokaisen on täytynyt osallistua ’talkoisiin’ tavalla tai toisella.
Jotkut ovat kokeneet muutokset mielekkääksi – on ollut aikaa olla oman
itsensä kanssa. Toisille muutokset olleet raskaita – arjen myötä harteille on
tullut liikaa kannettavaa. Liikaa muutoksia, liikaa yksinäisyyttä ja sosiaaliset kontaktit ovat muuttuneet kenties koko verkosto on totaalisesti toisen lainen.

Elämä palautuu pikkuhiljaa ennalleen vai palautuuko – sitä emme tiedä.
Olemme menossa kohti uutta, mitä ikinä se sitten
tarkoittaakin. Odotamme uusia ohjeita ja suosituksia. Toimimme itse
kukin näissä parhaamme mukaan.

Tämä on tuonut mukanaan monta haastetta ja yksi niistä on
ulkoapäin ohjautuminen.

Meidän missionamme on koko ajan ollut se, että ihmiset voivat ohjautua
sisältäpäin – omaa sydäntään kuunnellen.

Onnellista ja omannäköistä elämää voi elää – muutoksista huolimatta.
Tässä siihen muutama vinkki.

KESKITY MAHDOLLISUUKSIIN

Se kasvaa, mihin keskityt. Jos pohdit kaikkea sitä, mikä on kiellettyä,
kiellät itseäsi helposti elämästä. Kiinnitä siis huomio siihen, mihin
voit vaikuttaa. Listaa nämä asiat. Huomaat, että mahdollisuuksia on
hyvin paljon. Sen sijaan, että pohdit aamulla, mitä ei voi tehdä –
pohdi, mitä voit tehdä.

PÄIVÄ KERRALLAAN

Sen sijaan, että murehdit asioita suuressa mittakaavassa, keskity
elämään päivä kerrallaan.

Haasteellisina hetkinä on hyvä keskittyä asioihin pala kerrallaan,
toisin sanoen olemaan läsnä tässä hetkessä. Kiinnitä huomiosi siihen,
mitkä asiat ovat hyvin ja mistä voit olla kiitollinen.

LUO ILOA YMPÄRILLESI

Vaikka ympärillä olevat energiat olisivat matalalla, voit silti iloita
elämästä. Pohdi, mitkä kaikki asiat nostattavat tunnetilojasi ja
hyödynnä niiden voima. Kuuntele kivaa musiikkia, lue lempikirjaasi,
soita parhaalle ystävällesi, seikkaile luonnossa ja unelmoi.

Juuri nyt voi olla hyvä hetki tehdä unelmakartta. Voit tehdä sen
perinteisellä leikkaa-liimaa-tekniikalla tai sitten voit etsiä
unelmakuvia netistä ja tehdä inspiroivan kollaasin tietokoneella.

HYÖDYNNÄ VALMENNUKSEN VOIMA!

Valmennus – Coaching palvelut on loistava apu silloin, kun tunnet jämähtäneesi paikallesi ja
haluat päästä eteenpäin. Valmennus sopii myös silloin, kun tunnet
olevasi väsynyt ja kaipaisit motivaatiota arjen askareisiin.

Valmentajilla on loistavia työkaluja ja harjoituksia, joilla saa solmut
auki ja katseen kohti tulevaa. Samalla itsetuntemus paranee ja
voimavarat vahvistuvat.

 

Privacy Preference Center