Selleri terveys smoothie Banaanilla tai Avocadolla

Kuuntelin tässä hetki sitten amerikkalaisen radiohaastattelun, Anthony William, henkilö, jonka elämäntehtävä oli tuoda Sellerin ilosanomaa parantavana yrttinä. Kertoi lukuisia parantumisia astmasta lähtien, koska sellerin ominaisuudet herättävät hänen mukaansa elimistön omat puolustusmekanismit. Hänen mukaansa Selleri ei ole kasvi tai vihannes vaan Yrtti. Toivottavasti Amazon tulee pian pohjolaan, jotta kirjan voi tilata, muualta en sitä vielä löytänyt. Tästä alkoi sellerin viikoittainen käyttöni. Puska viikossa. Selleri on kuitenkin herkästi allergisoiva, joten jos olet aloittelija aloittele varovasti kuten minä.

Tämä on vain esimerkki smoothie, rakenna sinun makuisesi käyttämällä mielikuvitusta.

Tarvitset kahteen annokseen:

  • Varsi tai kaksi selleriä eli 40 g
  • Banaani n 60 g (Banaanin sijaan käytän joskus Avocadoa jos en viikossa sitä ole riittävästi syönyt)
  • Kurkuma shottia, 1 dl, jonka ohjeen löydät edellisestä postauksestani, lisään sen tänne loppuun
  • Vettä 0,5
  • Chia siemeniä 20 g eli 0,5 dl. Muista liottaa siemenet ensin.

Tehosekoittimella tai blenderillä kaikki sekaisin. Nauti kylmänä tuoreeltaan. Itse en säilyttäisi päivää pidempää.

79 kcal

6,9 g Hiilihydraattia

2,5 g proteiinia

3,4 g rasvoja

1 annos avocadolla sisältää:

4,1 g hiilihydraatteja

2,8 g proteiineja

7,7 g rasvoja

 

Annoksen hinta n. 1 € jos sitäkään

Lue lisää superfoodista:

https://www.iltalehti.fi/elamanvoima/a/f204e567-0893-4602-8839-931e7e3ef830

https://goop.com/wellness/health/the-medical-medium-on-the-virtues-of-celery-juice/

https://askelterveyteen.com/sellerin-8-loistavaa-ominaisuutta/

 


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Privacy Preference Center