Kiitos ei mätkyjä

Tässä blogista saat perusohjeet, ymmärrettävällä kansankielellä, miten ja miksi verotusta kannattaa seurata, mitä tavallisen ihmisen on hyvä huomioida verotuksessa. Miten vältyt mätkyiltä.

Tässä blogissa en käsittele mitään omistajuus juttuja, asuntolainan korot korkeintaan. Tämä on sinulle, jolle perusasiat ovat vasta opetteluvaiheessa tai verotus ei ole ikinä kiinnostanut, mutta haluat kuitenkin välttyä mätkyiltä tai kenties tavoittelet omistusasuntoa, sijoitusasuntoa tai muuta omaisuutta. Haluat saada taloutesi tapapainoon ja välttyä mätkyiltä, silloin tämä on sinun juttusi:

Opin itse tosi tarkaksi verotuksen suhteen, nuorena tyttönä saatuani 5000Mk mätkyt yhtenä vuotena toisena vähän vähemmän, tuhansia kuitenkin. Sen jälkeen en ole mätkyjä saanut, eikä lapseni. Usko tai älä, minulla on muistoina veroliput tallessa vuodesta 1889 alkaen. Niistä on ollut mukava huomata mitä tuli tehtyä väärin, mitä oikein ja mitkä seikat olivat niitä, joihin en voinut vaikuttaa. Harmitti näin jälkikäteen, kun ei ollut ketään kuka neuvoi. Toivottavasti näistä on just sulle apua.

Eli mennään asiaan:

Meillä on suomessa käytössä progressiivinen verotus. Eli mitä enemmän tienaat, enemmän maksat. Meillä EI ole käytössä kuitenkaan Viron mallin verotus eli tasa vero, miltä tuo voi kuulostaa. Progressiivinen verotus tarkoittaa sitä, että on määritelty tietyt tasot, jolloin verotus kovenee. Eli jos yllättäen tienaatkin enemmän kuin ennakoitu, puhumattakaan jos tuloissasi on runsaasti vaihtelua kk tasolla kannattaa veroa vilkaista, vaikka joka kuukausi, kuitenkin vähintään pari kertaa vuodessa. Voi olla, just sun kohdalla se 100€ lisää tuloja tarkoittaa koko vuoden osalta korkeampaa verotusta. Tuolloin mikäli kyseessä esimerkiksi työnantajan palkinto, tavara, jonka arvo 100€ verotuksessa, olet oikeutettu kieltäytymään siitä. Ei siis tasaveromallin mukaisesti kuten esim. Viron verotuksen malli on. Mistä tiedät sitten nämä rajat? No et mistään, paitsi testailemalla ja arvioimalla tulojasi verolaskurissa, nykyisin myös omaverossa. Alla olevasta linkistä löydät linkin verolaskuriin.

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/

Itse tarkistan vuoden alussa aina veroprosentin koska arvio joka vuosi ollut väärä, verottajalla on siihen oma laskentamallinsa. Toki tuloni ovat kovasti vaihtelevat ja teen tällä hetkellä töitä tai saan tuloja eri lähteistä. Mutta jos tein töitä yhdelle työnantajalle, olin varmasti palkanlaskennan suosikki, toimitin koko ajan uutta verokorttia ?

Verokortti pitää aina tilata, ”muutosverokortti” kun haluat laskea verotusta, näppärästi netistä, mutta voit nostaa veroprosenttia vain ilmoittamalla palkanlaskentaan korkeamman prosentin. Veronpalautuksia on aina kiva saada, pienikin. Ja sille saa nykyisin jopa 1 %koron, joten parempi tuotto, kuin useammat pankkitilit.

Nykyisin käytössä on Yksi veroprosentti, veroprosentti ja lisävero, lisävero menee vain kuin tämä koko vuoden prosentti tuloraja on ylittynyt. Tuolloin maksat korkeampaa veroa koko loppuvuoden.

Porrastettu verokortti on nykyisin historiaa, eli kaksi veroprosenttia palkkakaudella oli ennen vanhaan käytössä vaihtoehtona.

Aloitellaan:

Ota valmiiksi kaikki tulotositteesi. Kustakin tulon lähteestäsi. Huom. ihan kaikki. Opiskelijat opintotuki on tulo vaikkakin etuus, ei palkka, mutta veron alaista tuloa. Eli jos etuus on nyt veroton, on mahdollista tämä heijastuu verotukseesi, joka tehdään palkasta.  Nykyisin viimeisissä tilinauhoissa / tositteissa on viimeisin tulo ja verotustiedot sekä kaikki se mitä olet tähän asti hankkinut tuloja.

BRUTTO eli kokonaistuloja, NETTO mitä sulle maksettu sekä VEROT.

Tarkista aina kun saat tilinauhan, että palkka on oikein. Veroporosentti ja muut. AINA, palkanlaskijat ovat ihmisiä, automatisoidut järjestelmät eivät tee virheitä, mutta niissä on joskus bugeja joskus ihmiset aiheuttavat niitä itse. Vahinkoja sattuu kelle vain. ELI tarkista AINA Tilinauhasi.  Itse siirrän tulot aina Exceliin ihan Brutto, verot ja Nto, joten tarkastelu ja tuloheittelyjä on pitkässä juoksussa helppo seurata. Lisäksi käteen jäävän osuuden siirrän talous Exceliin, jonka salat avaan myöhemmässä blogissa.

Nyt sinulla on kaikki tulot selvillä, ja maksetut verot. Ynnäille tulolajin mukaisesti yhteen. BRUTTO tulot ja maksetut verot. Tarkennan vielä, kyse aina kalenterivuodesta eli 1.1.-31.12.

Mene verokorttilaskuriin ja valitse vuosi ja ala testaamaan, tai kirjaudu omaveroon, valitse henkilökohtainen osio ja siirry valikkoon: Verokortti- ja ennakkoverohakemus xxxx (vuosi, jota verokortti koskee). Seuraavan vuoden voit tilata jo edellisen vuoden joulukuussa nyky sääntöjen mukaisesti, jolloin tammikuusta alkaen, sinulla on käytössä oikea, ei arvioon perustuva verokortti.

Ohjelma tarjoaa omaverossa automaattisesti vanhoja tietoja. Tarkista aina, pikku juttu.

Kotikunta vaihtuu aina seuraavana vuotena vasta, eli maksat vanhaan kuntaan verosi vaikka olisit vaihtanut paikkakuntaa kesken verokauden. Kullakin kunnalla on oma verotus tarve, joten muutto voi vaikuttaa verotukseesi, usein vaikuttaakin. Tieto verottajalle kotikunnasta kulkee automaattisesti väestörekisteristä.

Vahvistetut tappiot, koskee vain, jos sinulla on Y tunnuksen alla olevaa liiketoimintaa tmi, Ky jopa OY, mikäli omistat 100%, joka on siis osa henkilökohtaista verotustasi. Tappioita voit hyödyntää seuraavissa verovuosissasi.

Palkat ja luontaisedut kohta verovuonna. Noniin. Tänne syötä tähän asti saamasi PALKAT, jotka otitkin juuri valmiiksi. Syötä BRUTTO summa, eli se mistä ei ole toimitettu mitään ennakonpidätyksiä tai muita maksuja.

Verottaja ohjeistaa näin:
”Laske yhteen kaikista palkkatöistäsi kertyvät palkat, palkkiot, lomarahat ja luontoisedut. Älä laske palkkaan muunlaisia tuloja, kuten etuuksia, eläkkeitä tai opintorahoja. Älä laske mukaan myöskään ulkomailta saamiasi palkkatuloja. Ilmoita nämä tulot erikseen jäljempänä niille varatuissa kohdissa.”

Nyt se summa, josta katsoit Brutto palkkasi, seuraavaksi laitat tästä summasta pidätetty vero, vain vero.

Sitten voit miettiä ja arvioida koko loppuvuoden tulosi, Tuolloin lasket yhteen sen mitä vielä voit saada palkkaa, arvio. Jos arvio on hankalaa, tutki vanhoja tulojasi, tilinauhoja jos niitä on mahdollista verrata. Mikäli taas et yhtään tiedä annan vinkin. Laita se sama tuloarvio mikä on ollut toteutunut tulosi viimeiset 3kk, ja tarkista jossain vaiheessa. Eli ei hätää, jos et nyt tiedä voit hoitaa asian loppuun ja tarkistaa tilanteen parin kk kuluttua. Suurta katastrofia ei pääse syntymään.

Syötä arvio, ja näetkin heti summan, jota verottaja ajattelee vielä, hankit tuloja loppuvuonna.

Tulot, joista ei peritä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja, koskee tilanteita: tuloja, jotka ovat esim. palkkatulojen korvauksia kuten työsuhteen päättyessä eroraha, palkkatuloihin sisältyvät korvaukset, työsuhdeoptiot, ja osakepalkkiot.

Jos sinulla on muita tuloja, jatka

Etuudet kuten eläke, työttömyysetuus, äitiys- isyyspäiväraha tai muu etuus tai opintoraha, tulee laittaa etuuksien alle. Nyrkkisääntö voidaan sanoa se on etuus minkä maksaa Kela, valtio, tai työttömyyskassat.

Laske siis samoin, tähän asti saatu Etuus BRUTTO sekä etuudesta tehty ennakonpidätys, eli maksettu VERO.

Sitten arvioi samoin kuin palkkatulon kanssa, koko vuoden osalta. Tarkista päätöksistäsi etuuden kesto ja muistathan että opintotukea ei makseta kesä- , heinä ja elokuulta, ellet aidosti ole opiskelija tuolloin. Tarkista miltä ajalta etuutesi maksetaan.

Suurin työ onkin tehty.

Matkakulut kannattaa ilmoittaa. Mitä pidempi on työmatkasi saat paremman verohyödyn. On toki tilanteita ja verottaja vaatii tietyt ehdot, että voit käyttää omaa- autoasi. Jos toimit esim. laskutusyhtiön kautta ja kirjaat verottajalle työmatkakulusi, on monella tapaa tärkeää, että sinulla on esittää ajopäiväkirja.

Kuopuksellani on tästä yhdeltä vuodelta hauska esimerkki. Hän teki töitä kolmeen paikkaan. Jokaisen tehtävän mukaan oli kulkeminen osoitettava. Lähityön hän hoiti kävellen, ilmoitti kilometrit ja työvuoropäivät. Yksi työ oli automatkan päässä, jonne ei ollut bussi yhteyttä. Kolmannen työn hän hoiti fillarilla. Nämä kukin työmatka kirjattiin erikseen eri kulkuneuvolla koska toisinaan hän teki kahta työtä samana päivänä. Siinä tarkastajalla oli tekeminen. Tosiasiassa hän kulki kaikki omalla autolla, pyörä ja kävely tai bussi oli vain hyödynnettävä koska oman auton käyttö ei ollut hyväksyttävää verotukseen. Pieni vaiva kun työvuorot olivat ylhäällä. Meitä kyllä hymyilytti, kun tehtiin veroilmoitusta. En pureudu tässä enempää, oma vero ohjeistaa tässä hyvin. Muista toki on omavastuut niin ala kuin ylärajoissa.

Jos sinulla on omistusasunto ja korot vaihtelevat rajusti, huolehdi että ne ovat ajan tasalla verotuksessa. Suurilla vaihteluilla voi olla isot merkitykset. Mutta tämähän on enää käytössä vain muutaman vuoden, kun tulee poistumaan tämä etuus omistusasunnon omistajilta. Muutoin sinun ei tarvitse tästä välittää, kunhan about oikein, pankki hoitaa tiedon verottajalle vuoden vaihteessa.

Jos kuulut ammattiliittoon tai työjärjestöön / Työttömyyskassaan olet oikeutettu vähennykseen jäsenmaksuista, eli lisää ne verotukseesi.

Lisäksi on muita vähennyksiä, joita kannattaa miettiä sitten kokonaisverotuksessa kuten:

Sairaskulut, joita pitää kyllä olla paljon suhteessa tuloihin, että niitä kannattaa edes syöttää.

Muut tulot kohdassa ilmoitat Eläkkeen tai Opintorahan, yllä samoin kuin yllä on ohjeistettu palkka tulojen ja etuuksien ilmoittamisen kohdalla.

Muut tulot kohdassa kannattaa lukaista osuuko jokin tulolähde sinuun, jos niin siinä on vielä täytettävää.

Kotitalous vähennykseen voit vähentää kaikki työt, joita sinun kotonasi on tehty. Eli kun sinun tontillesi, sinun kotiisi tullaan tekemään työ, siivous, asennus, tapetointi mitä vain. Saat vähentää sen verotuksessasi. Joten kirjaa tänne laskut, brutto summat mitä on laskutettu. Olithan säästänyt kaikki laskut? Tarvitset ne todisteet säilyttää verottajaa varten viisi vuotta, jos tulee vaikka tarkastus. Itse asiassa tämä koskee kaikkea aineistoa.

Työhön liittyvät kulut, mieti tarkkaan mitä kaikkea hankit kotiisi voidaksesi tehdä esim. etätöitä. Palkkatyöntekijä usein ohittaa tämän.

Etätöiden suhteen olet oikeutettu työhuone vähennykseen.

Ammatillista osaamista lisäävä kirjallisuus ja koulutus.

Ammatin vaatima vaatetus, toisilla hyväksytään toisilla ei.

Tämä on kohta, joka usein ohitetaan, mutta kannattaa pohtia.

Vielä tulee vastaan otsikoita, jotka voit lukea, koskettaako sinua ja toimia sen mukaisesti.

Mutta siinä se olisi. Paina ja lähetä. Verokortti menee automaattisesti etuuksien maksajille. Toimita vain työnantajalle verokortti, senkin voit pyytää, että verottaja hoitaa sen puolestasi mikä onkaan organisaatiosi tapa toimia.

Mutta vielä et tiedä mitä palkastasi jää käteen. Palkastasi peritään myös SV päivärahamaksu, Sosiaaliturvamaksu ja muita kuluja, jotka on laskettava veroprosentin päälle, jotta saat summan mikä jää sinulle käteen. Kaikista etuuksista kuten työttömyyspäivärahasta näitä ei peritä. Aina vuoden sivukulut verokortista, jonka verottaja sinulle lähettää. Prosentit ovat eri joka vuodelle viimevuosina keskimäärin 5-7% muita kuluja kaikesta tuloistasi, joten kannattaa olla tarkka, kun arvioit tulojasi ja netto tulojasi eli sitä mitä sinulle jää käteen joka vuosi.

Näin lasket netto palkkasi:

Esimerkki. Bruttopalkka 2500€ / kk. Veroprosentti 17,5%, sivukulut, jotka työnantaja perii sinulta yhteensä 6,45% (tarkista joka vuosi eri). 2500€ – (17,5% + 6,45%) = nettopalkka. Lasket näin perinteiseen tapaan: 17,5% + 6,45% = 23,95 %.   

2500€ x 0,2395 = 598,75€ Palkastasi menee veroihin ja muihin kuluihin kuten Työttömyysvakuus, Sairaspäivärahamaksuihin ja Tyel maksuja. Käteen sinulle jää siis 2500€ – 598,75€ = 1901,25€

Noh mihin ne rahat menevät, lähtökohtaisesti näin. SV maksuilla ylläpidetään julkista sosiaaliturvaamme. SV päivärahamaksu menee julkiseen sairaanhoitoon, Tyel on eläkemaksu, joka menee eläkekassaamme odottamaan vuoroamme, kutakuinkin näin suuntaa antavana. Siksi verotuspäätöksessä lukee kaksi erillistä päätöstä, tulot ennen valtion verotusta ja tulot kunnallisessa verotuksessa. Eli tavallaan tulojasi katsotaan valtion ja kunnan verotuksen kautta mihin verojasi jaetaan. Nippelitietoa.

Pitkät ohjeet mutta käytännössä seuraa vain tuota Bruttopalkkaa ja maksettuja veroja niin tavallisessa elämässä ihan sillä vältät mätkyt.

Verokortissa on aina 2 lukua. Veroprosenttisi ja toinen, jos verorajasi ylittyy. Tuolloin viimeistään kannattaa tarkistaa verotus. Toimita aina verokortti työnantajalle ajoissa, heti, mielellään eilen. Mikäli verokortti ei ole perillä ajoissa on työnantaja velvoitettu perimään palkastasi 60%. Ei kiva. Toki saat takaisin kumulatiivisesti loppuvuoden verotuksessasi.

Kun näin toimii, on veroilmoituksen tekeminen todella helppoa, vain tarkistus ja mahdolliset lisäykset siinä vaiheessa, jos aihetta.

Itse lisään vähennykset ja työmatkat vasta veroehdotukseen, jolloin myös turvaan eipä tule mätkyjä.

Toivottavasti tästä oli sinulle apua.

Muistathan tarkistaa tiedot kyseisen vuoden kohdalta, koska näilläkin pää ohjeilla on tapana hiukan muuttua.

 


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Privacy Preference Center