Kasvatatko työttömiä? Miten jaksaa kasvattaa kohti tervettä aikuisuutta?

Anteeksi heti alkuun tuo aggressiivinen otsikko, mutta järkytyin itsekin, kun oikeasti luin tästä aiheesta psykologian asiantuntijoiden tutkimuksia.

Se että me olemme vanhempia, ei riitä. Meidän tulisi olla tänä päivänä hyvin perillä myös, miten maailma muuttuu, jotta meidän murumme sitten pärjäävät maailmassa.

Opiskelu ja kiinnostus eri asioihin. Ei voi olla tärkeämpää kuin antaa aikaasi lapsellesi. Koulutiellä motivoidaan opiskelemaan, vaikka sinua se ei ikinä olisi kiinnostanut pätkääkään. Toimi ehkä oman aikanansa muttei tulevaisuudessa, uudella sukupolvella on omat haasteet ja mahdollisuudet. Sanotaan että 2030, 85% ammateista ei ole vielä edes keksitty.

Ethän kuule itsesi ohjaavan lastasi sanoin sinusta ei ole mihinkään, tai valitse se tai tämä kun et sä kuitenkaan oo lukumies. Voi hyvänen aika, kun tulevaisuudessa yksi ammatti ei tule riittämään meidän muruillemme ja kullannupuille. Sen lisäksi maailma digitalisoituu ja globalisoituu niin että hatussa on pitelemistä.

Tue koulutiellä, suorastaan vaadi, älä moiti vaan kannusta. Yritä kuunnella, löytää lapsesi lahjakkuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Tue ja mahdollista tämä, kaikki ei vaadi edes rahaa. Näin itsetunto kasvaa ja lapsi löytää onnistumisia, jotka ovat sitten yhteydessä kouluun ja opintomenestykseen.

Kun tulee aika, hän valitsee jatko-opiskeluja. Omat toiveesi voivat siinä kohtaa romuttua mutta kuuntele lastasi hänen ajatuksiansa, selvitä kysy mitä se nyky ajan ammatti olisi ja onko sitä työtä vielä 20-30v kuluttua.

Kuopukseni tässä jokin aika sitten turhautui, kun ei voi olla kaikessa hyvä. Ei hän ollut se kympin oppilas, olisi ehkä ollut, jos olisi tehnyt läksyt äidin mielestä ?. Minusta tämä turhautuminen oli ihana. Vastasin että tässä kohtaa sinun täytyy yrittää parhaasi ihan kaikessa mitä eteen tulee. Sitten kun tiedät vahvuutesi keskityt vain niihin ja sitten osaat tunnistaa myös ne missä et ole hyvä mutta pakko jotenkin pärjätä niin valitset ne sellaisiksi epämukavuusalueen paikoiksi, joista on vaan noustava hyväsi, pärjääväksi. Onneksi oot vielä nuori ja ehdit löytää nämä itsestäsi.

Tässä se Fakta, jonka luin, joka kilvoitti tähän postaukseen:

Varhaisen käyttäytymisen yhteys myöhäisempään työttömyyteen, otantoja:

  • Puutteet kognitiivisissa taidoissa (tiedolliset taidot)
  • Käytös ongelmat n 8 vuotiaana
  • Heikko itseluottamus, psykiatriset häiriöt, käytöshäiriö, alkoholiongelma, toveripiirin epäsosiaalinen käytös 15vuotiaana.
  • Perheen matala sosioekonominen asema, äidin kouluttautumattomuus ja vanhempien keskinäiset riidat.

Matala koulutustaso ennakoi pitkäaikaistyöttömyyttä.

Hei, emmehän me anna meidän murujen ja tulevaisuuden turvien kasvaa väärään suuntaan? Eihän tämä kaikkiin kohtaamiini ihmisiin osu, mutta hyvä olla hereillä. Jos susta tuntuu et jaksa tai aikaa ei työltä tai muilta asioilta riitä tähän, lukaise vinkkejä kategorioista oma hyvinvointi ja hyvinvoiva organisaatio. Jos tarvit vinkkejä, toivon vilpittömästi joku puraisee sinua muutokseen 🙂

Tuntuuko ettei aina jaksa mukuloiden kanssa tai arki kaatuu ruuhkauvosiin eikä ole aikaa kuunnella? Vuorovaikutustaidoissakin voisi olla parantamisen varaa itsellä ja toisilla?

Voisinko olla avuksi?

https://www.birgittan.com/https-www-birgittan-com-life-coaching/